Tämän blogin olisi tarkoitus kertoa minun ja pienen ystäväni Katan yhteisestä matkasta pennusta aikuiseksi (toivottavasti) toimivaksi metsästysnoutajaksi.
Kata on pidemmän harkinnan tulos. Mietimme jo edellisenä kesänä veljeni kanssa, että oma noutaja olisi todella tärkeä olla metsällä mukana. Niimpä lueskelin netistä lähialueen kenneleiden sivuja ja jo silloin kiinnitin huomion Lindbiskin kennelin sivuihin. Asiat näyttivät olevan heillä kunnossa ja koirien uusilta kodeilta edellytettiin metsästysharrastusta. Lopullisen päätöksen tein, kun oma rakas koirani jouduttiin lopettamaan kasvaimen vuoksi ja oli aika alkaa harkitsemaan uutta koiraa. Muutama kuukausi vierähti Bellan poismenon jälkeen kun mietin, olisiko tuleva työparini noutaja vai seisoja. Loppujen lopuksi totesin, ettei meidän perheeseen sovi voimakasluontoinen koira, siis sellainen kuin seisojat usein ovat, sillä miehelläni ei ole riittävästi kokemusta koirista vielä.
Netistä noutajaa etsiessäni törmäsin sitten Lindbiskin ilmoitukseen, vapaana oli kaksi narttua, toinen myyntiin ja toinen sijoitukseen. Heti soittelemaan siis ja tuuri kävi, pääsimme katsastamaan pentuja ja juttelemaan, olisimmeko me riittävän hyvä perhe heidän sijoituskoirallensa. Onneksemme he luottivat meihin ja saimme Karman meille sijoitukseen. Siitä alkoikin pitkä odotus. Vaikka montaa viikkoa emme joutuneet odottamaan, niin silti jokainen päivä tuntui menevän hitaammin ja hitaammin kun odotimme että pääsemme hakemaan pienen kotiimme.
Kun päivä koitti, lähdimme ajelemaan reisjärvelle. Jännitys kupli vatsanpohjassa. Perillä odotti herkullinen ruokapöytä ja miehet pistettiinkin ruokailemaan niin pääsin juttelemaan Hilkan kanssa ja sopimaan asioista koskien sijoitusta. Vielä pieni pikaopastus ja niin pääsimme kotia kohti. Matkan ihastelin tuhisijaa vieressäni, kuinka pieni, ihana ja rauhallinen Kata olikaan. Ensimmäinen yö sujuikin oikein hyvin. Ei itkua, ei sotkua.
Edelleenkin pisut tulee lähes ainasanomalehdelle, lattialle ei enään tule kovinkaan usein mitään, uskomaton tyttö. Eilettäin jo ensimmäistä kertaa pyysi päästä ulos tarpeilleen. Fiksu koira siis.Myös ensimmäiset pienet koulutustuokiot ovat menneet oikein hyvin, niistä lisää myöhemmin.
Tavoite on kirjoittaa vähintään kerran viikossa, jos ehdin/jaksan, on tekstejä tulossa useamminkin. Kirjoitusvirheistä pahoittelen jo etukäteen,tabletilla ei ole kaikkein helpointa kirjoittaa. Näkemisiin! :) - Milla -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti